maanantai 29. kesäkuuta 2015

Iltapuvun yksityiskohtia vuodelta 1819

Iltapukumuotia tammikuulle 1820 esiteltiin
La Belle Assemblée-lehden joulukuun numerossa 1819.
Englantilaiset, saksalaiset ja ranskalaiset muotilehdet
löysivät tiensä myös Suomeen ja Ruotsiin.
1. Juhlapäähine - Keveät päähineet olivat suosittuja iltakäytössä. Kuvan mallilla on päässään valkeasta satiinista valmistettu lieritön, siro niin sanottu toque-hattu, joka on koristeltu silkkiunikon punaisin nyörein ja valkoisilla sekä punaisilla plyymeillä. Päähinetyypin suosio levisi myös Pohjolaan ja esimerkiksi Tukholman Nordiska museetin kokoelmiin kuuluu villacrêpestä ja tyllistä sommiteltu, kultakankaalla ja valkoisilla punoksilla somistettu toque noin vuodelta 1810.

2. Viuhka - Viuhka oli paitsi soma asuste, myös kätevä väline tunnetilojen ilmaisemiseen. Sitä saattoi leyhytellä vaikkapa kainosti, hilpeästi tai tuohtuneesti. Sen suojiin saattoi myös kätkeä punastumisen tai kyynelhelmen, jota viuhkan kantaja ei toivonut muiden huomaavan. Holhokin sankaritar neiti Desideria Sparw oppii tyttökoulua käydessään lähettämään ihailijoille erilaisia viestejä viuhkan välityksellä. Kuvassa oleva viuhka on tehty kaiverruksin koristetusta norsunluusta.

3. Iltakäsineet ja shaali - Iltapuvun kanssa käytettiin pitkiä, kyynärpäähän tai hieman sen yli ylettyviä käsineitä. Värinä oli usein valkoinen, mutta vähitellen myös muut sävyt saavuttivat suosiota. Muotitietoinen daami täydensi usein iltapukuaan pitkällä, kapealla silkkishaalilla tai kallisarvoisella, suurella kashmirshaalilla. Jälkimmäiset olivat huippuluokan luksusta, jonka hankkimiseen vain yhteiskunnan kaikista rikkaimmilla oli varaa. Shaali oli myös tärkeää osata asetella taiteellisen tyylikkäästi kantajansa ylle.
  
4. Puku - Iltapukujen leikkaus seurasi aikakaudelle tyypillistä korkeavyötäröistä, antiikin inspiroimaa mallia. Lyhyet puhvihihat olivat suosittuja ja kaula-aukon muoto vaihteleva, esimerkiksi pyöreä tai V-aukko. Keveät kankaat kuten musliini, hieno silkki ja tylli olivat muodissa. Väriskaala oli vaalea. Iltapukuun saatettiin myös ommella laahus. Usein iltapuku koostui alus- ja päällysleningistä kuten yllä näkyvässä kuvassa: alla on alushameen tai -hameiden lisäksi yksinkertainen satiininen alusleninki. Päällysleninki on intialaista lehväkuvioitua musliinia, hihat on reunustettu hienolla kapealla pitsillä.

5. Tanssikengät - Kenkämuoti muuttui huomattavasti 1700-luvun lopulla. Korot madaltuivat kunnes ne katosivat kokonaan ja tilalle tuli ballerinatossua muistuttava keveä ja siro, tasapohjainen jalkine. Iltakäyttöön tarkoitetut kengät valmistettiin ohuista, kalliista kankaista kuten esimerkiksi yllä näkyvässä kuvassa olevat valkoiset satiinikengät. Koristeluna käytettiin mm. brodeerauksia ja rusetteja. Iltapuvun kanssa käytettävät kengät eivät yleensä soveltuneet ulkokäyttöön ja neidot saattoivat jopa joutua kesken tanssiaisten vaihtamaan tanssissa kuluneet kengät uusiin.

"Bonettinne on jossain päin metsää", antoi tuntematon mies tiedoksi. Hänen paheksuva katseensa pyyhkäsisi Desiderian kampauksesta vapautuneiden hiusten yli...*

Elegantteja, mm. tekokukin, nauhoin ja röyhelöin
koristeltuja bonetteja vuodelta 1812.
Tyylikkään daamin asuun kuului ulkona liikuttaessa erottamattomana osana hattu. Muodinmukaisia päähineitä esiteltiin naistenlehdissä eikä ollut epätavallista, että nuoret neidot parantelivat ostamiaan hattuja vaihtamalla tai piristämällä niiden koristelua. Myssyjä, korupäähineitä ja olkihattuja valmistivat Ruotsissa ja Suomessa naispuoliset rihkamakauppiaat ja ammattimaiset modistit. Esimerkiksi Turussa 1804-1806 naistenhattuja myi Anna Uhrväder, joka asui Pinellon talon piharakennuksessa ja ilmoitti toiminnastaan useaan otteeseen Åbo tidning-lehdessä. Myös muun muassa leskirouva Kock ompeli päähineitä. Kivenhakkaaja Örnbergin vaimo niin ikään korjasi, värjäsi ja myi olkihattuja.

Naistenlehdissä hattuja kuvailtiin yksityiskohtaisesti. Yllä näkyvät bonetit ovat englantilaisesta La Belle Assemblée-lehdestä. Vasemmanpuoleinen on korkeakupuinen, "Maria Louisan sininen", oljenvärisillä ranskalaisilla koristeilla ja valkealla vuorilla varustettu muotipäähine. Oikeanpuoleinen on valmistettu "...ruusunvärisestä satiinista, reunat on koristeltu valkoisella, rypytetyllä kreppikankaalla, kuvun somistuksessa vuorottelevat valkea, tikattu kreppikangas sekä ruusunvärinen nauha".

Hattu oli tärkeä osa säädyllisen naisen asukokonaisuutta. Ei siis ihme, että Holhokin sankari, sopivaisuutta rakastava kreivi Lindswärd, lausuu otsikossa näkyvät sanat holhokilleen neiti Desideria Sparwille tavatessaan tämän ratsastusretkeltä vähemmän asianmukaisesti pukeutuneena...

*Holhokki, s. 35

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kukkien hoivaaminen - sopivaa ajanvietettä neidoille

Neitonen siro kastelukannu kädessään.
Ackermann's Repository 1820.
Mikä ajanviete oli sopivaa nuorille neidoille? Seesteisten ja tyynien puuhien katsottiin soveltuvan parhaiten naisen hauraalle, kodin piirissä viihtyvälle olemukselle. Esimerkiksi kukkien maalaaminen, kukkatarhan hoivaaminen tai kukka-asetelmien teko olivat suotavia toimia. Englantilainen kirjailija Jane Austen toteaakin ironinsesti vuonna 1818 julkaistussa teoksessaan Northanger Abbey - joka on suomennettu nimellä  Neito vanhassa linnassa - että vaikkapa ruusupensaan kasteleminen on romaanin sankarittarelle sopivaa puuhaa.

Botaniikka eli kasvioppi kuului myös aikakauden kasvatuskirjallisuudessa niiden aineiden joukkoon, joita tytöille suositeltiin opetettavaksi. Sitä ei kuitenkaan tullut opiskella kurinalaisen pedanttisesti vaan kukkien kauneutta hellästi ihaillen ja vaalien. Tieteellinen tieto oli periaatteessa miehistä aluetta, mutta erityisesti 1700-luvulta alkaen tytöillekin alettiin opettaa enemmän lukuaineita.

Erityisesti tytöille suunnattuja oppikirjoja painettiin ja kasvikuntaa käsitteli muun muassa August Batschin saksasta ruotsiksi käännetty, värikuvin koristettu teos Botanik för fruntimmer (Örebro 1810). Myös naisten kirjakokoelmat kertovat kiinnostuksesta kasvioppia kohtaan. Esimerkiksi kreivitär Ulrika Lovisa Tessin (1711-1768) omisti kuuluisan kasvitieteilijä Carl von Linnén (1707-1778) teoksia.

Holhokin sankarittaren, neiti Sparwin, harmiksi kukkaset olivat myös suosittu aihe kirjontatöissä. Neiti Sparw ompelisi nimittäin mieluummin vaatteita pitäjän köyhille kuin tuhlaisi aikaansa hankalien, silkkilangalla toteutettavien brodeerausmallien parissa...

Orangeriat eli kasvihuoneet - arvokas lisä tyylikkäälle kartanolle tai linnalle

Gunnebon linnan orangerian piirros.
Rakennus valmistui noin vuonna 1796. 
"Olisiko kauhean väärin mennä sisälle orangeriaan ilman miespuolista saattajaa? Seurapiireissä liikkuvia nuoria neitoja kehotettiin olemaan tekemättä yksinäisiä kävelyitä, mutta oikeastaan se oli aika naurettava sääntö sisätiloisssa oleskeltaessa. Desideria puri huultaan, nosti varovasti toisen silkkikenkänsä kynnyksen yli ja hihitti itsekseen sipsuttaessaan rohkeasti kivettyä käytävää pitkin. Mitkä vaarat voisivat vaania rehevien appelsiini-, pomeranssi ja sitruunapuiden siimeksessä? ... "

Näin rohkeasti Holhokin sankaritar neiti Desideria Sparw päättää tehdä omatoimisen kävelyretken kreivi Lindswärdin linnan orangeriassa. Hän kuitenkin kohtaa kasvihuoneessa jotain, mikä saa hänet epäilemään menettelynsä viisautta... Kustavilaisella ajalla (1772-1809) orangeriat olivat suosittu lisä kartanon tai linnan yhteyteen. Niissä kasvatettiin muun muassa eksoottisia hedelmiä, mausteita ja kukkia isäntäväen tarpeisiin. Kasvihuoneet oli varustettu suurin ikkunoin ja niitä lämmitettiin talvisaikaan kaakeliuuneilla.

Yllä näkyvissä kuvassa on Gunnebon linnan orangeria, jonka Göteborgin kaupunginarkkitehti Carl Wilhelm Carlberg suunnitteli 1780-luvulla. Itse linnaa ja kasvihuonetta rakennettiin samanaikaisesti, linnasta tuli kauppais John Hallin perheen ylellinen kesäasunto. Orangeria valmistui hiukan ennen linnan vuonna 1796 tapahtunutta vihkimistä ja oli tuolloin täynnä eksoottisia kasveja. Vielä vuonna 1809 siellä hoivattiin yhteensä 440 kasvia, joiden joukossa oli muun muassa pomeranssia, oliiveja ja ananasta. Sittemmin kasvihuone rapistui ja purettiin. Sitä uudelleenrakennetaan parhaillaan. Rakennustöiden etenemistä voi seurata Gunnebon linnan internetsivuilla.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

"Omistan erinomaiset uudet vaunut, jotka varmasti ovat teille mieleen. Tulemme kiitämään katujen yli kuin siivillä..."*

Hurjamaineiset, urheilullisen korkeat ja keveät
phaeton-vaunut vuodelta 1816.
Mitä naimattomat nuoret neidot ja herrat tekivät tapaillessaan toisiaan 1800-luvun alussa, esiliinan valvonnassa tietenkin? Yksi mahdollisuus oli lähteä vaunuajelulle. Tarkoitukseen sopivia ajopelejä oli useita erilaisia.

Holhokin sankaritar neiti Sparw joutuu hurjaan seikkailuun kun häneen ihastunut paroni Silverbåge vie lemmittynsä ajelemaan uusissa keveissä, avoimissa "phaeton"-vaunuissaan. Vaunutyyppi oli käytössä Ruotsin valtakunnassa - johon Suomikin kuului - jo 1700-luvulla ja se oli suosittu nuorten miesten kilpa-ajoissa. Ei ollut epätavallista että korkea menopeli kellahti kumoon kovaa vauhtia ajettaessa. Tämä on seikka, jota vauhtihullu paroni Silverbåge ei tule ottaneeksi huomioon kosiskellessaan kaunista neiti Sparwia...
Kaupunkiajoon ja daamien vaunuiksi sopiva,
kuomulla katettu landaulette vuodelta 1816.
Toinen esimerkki Holhokissa esiintyvistä aikakaudelle tyypillisistä vaunuista on landoo-vaunut. Ne olivat kaupunkiajeluun sopivat mukavat, kaksiosaisella kuomulla katetut nelipyöräiset vaunut. Vaunutyyppi sopi myös daamien "kävelyvaunuiksi", joissa sopi käydä näyttäytymässä puistoissa ja kaduilla verkkaisesti ajellen.

Oheisessa kuvassa on landoo-vaunuista yksinkertaistettu "landaulette"-malli. Kiinnostava yksityiskohta on vaunujen taakse sijoitettu koroke, joka oli matkustajista huolehtivan lakeijan paikka. Hänen tehtävänään oli mm. avata ja sulkea vaunujen ovet sekä laskea kokoontaitettavat askelmat esiin matkustajia varten.

*Holhokki, s. 183

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Eleganttia pukeutumista - asu tilaisuuden mukaan

Tyylikäs nuori neito keväisessä kävelypuvussa.
Muotikuva englantilaisesta Ackermann's Repository-lehdestä toukokuussa 1820.
Pukeutumistavat 1700- ja 1800-lukujen taitteessa poikkesivat melko lailla nykyisestä. Asua vaihdettiin säätyläistön parissa päivän kuluessa useasti ja markkinoiden uusi tulokas - naistenlehdet - julkaisi tyylikkäitä muotikuvia uusimmasta muodista. Useimmiten kuvissa esiteltiin naisten muotia, mutta aikakaudelta on säilynyt myös herrojen asuja esitteleviä muotikuvia. Koska tekijänoikeussuojaa koskevaa lainsäädäntöä ei Euroopassa juurikaan ollut, lainasivat lehdet kuvia toisiltaan. Ruotsissa muotikuvia julkaisi esimerkiksi Konst och nyhetsmagasin: för medborgare af alla klasser (Tukholma: 1818-1823).

Yllä näkyvä kuva on englantilaisesta Ackermann's Repository-nimisestä julkaisusta ja esittelee keväistä kävelypukumuotia. Usein kuviin oli liitetty selostus kuvatun asun materiaaleista ja valmistuksesta kuten vaikkapa saman lehden vuoden 1820 tammikuun numerossa, jossa kerrotaan muodikkaan iltapuvun koristelusta: "... hame on reunustettu elegantisti valkealla satiinilla ja helmillä somistelluin pitsiverhoiluin, jotka siellä täällä solmiutuvat tähdenmuotoisiksi huipuiksi [...] Asun koristelu on samalla kertaa sekä keveä, tyylikäs että uudenlainen."

Nuoren neidon asuvalikoimaan kuului ainakin keveitä, vaaleita aamupukuja; käytännölisen värisiä, tukevammasta kankaasta valmistettuja kävely- tai vaunuajelupukuja; päivällispukuja sekä iltapukuja. Ei siis ihme, että Holhokin sankarittaren suojelijatar, hyväsydäminen leskirouva Malmén, tahtoo Tukholmaan matkustamisen yhteydessä teetättää neidolle huvittelusesonkia varten aivan uuden garderobin!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Aatelista asumista - Ruusuholvin kartano

Vapaaherra, arkkitehti Carl Fredrik Adlercrantzin suunnitelma
Johannishusin linnan päärakennukseksi vuodelta 1771.
Rakennus valmistui 1779 ja on tyypillinen ruotsalainen
1700-luvun loppupuolen aatelisasumus.
Holhokin päähenkilö, määrätietoinen ja aavistuksen epäsovinnainen neiti Desideria Sparw varttuu Suomessa Ruusuholvin kartanossa. Rakennus on fiktiivinen, ruusutarhojen ja laajojen tilusten ympäröimä harmaakivinen kartano, jonne Desideria-neidin uusi holhooja kreivi Lindswärd sankarittaren kauhuksi yllättäen ilmaantuu ottamaan selkoa holhokkinsa hyvinvoinnista. Ruusuholvin kartanon esikuvana on käytetty aikakauden suomalaisia ja ruotsalaisia kartanoita ja linnoja, jollaisissa useat aateliston edustajat 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella asuivat. Yllä näkyvä Johannishusin linna on hyvä esimerkki aikakauden säädynmukaisesta asumisesta.

Aatelin talot ja linnat olivat paitsi kauniita katsella, merkkejä säädyn vallasta. Ne heijastivat rakennuttajansa hienostuneisuutta, sivistyneisyyttä ja ylhäisyyttä. Erityisen paljon upeita asumuksia - usein valtavia kivilinnoja - rakennettiin 1600-luvulla, mutta asumuksia pystytettiin myös seuraavalla vuosisadalla. Päämääränä oli rakennuttaa mukavia ja käytännöllisiä asumuksia, joihin perhe palvelijoineen mahtui väljästi asumaan. Tilat alkoivat eriytyä ja huoneet saada oman käyttötarkoituksen. Aikaa vietettiin tarpeen mukaan esimerkiksi pukeutumishuoneessa, makuukamarissa, salongissa, seurusteluhuoneessa, kirjastossa tai ruokasalissa.