maanantai 15. tammikuuta 2018

Neitojen pitkä tie ylioppilastutkintoon: keisarillisia erivapauksia ja kiellettyjä lakkeja

Suomen ensimmäinen naisylioppilas Maria Tschetschulin 1870.
Miehille varatun ylioppilaslakin käyttö kiellettiin,
joten neito kiinnitti kultaisen lyyran hiusrusettiin.
Wikimedia Commons.
Kultaportin kaunottarien sankaritar neiti Adele Wilenius unelmoi perinteisesti miesten etuoikeutena olleen ylioppilastutkinnon suorittamisesta. Sain inspiraatiota neidon kunnianhimoiseen haaveeseen mm. käyskennellessäni Helsingin yliopiston vanhan päärakennuksen käytävillä, joilla historian siipien havinan voi suorastaan kuulla. Kuinka hienoa onkaan, että pääsin yliopistoon pääsykokeen ja ylioppilastutkinnon avulla eikä sukupuoleni toiminut minkäänlaisena hakukriteerinä. Tämä ei kuitenkaan ollut aikaisemmille sukupolville itsestäänselvyys.

Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen ylioppilastutkinnon suorittanut nainen oli helsinkiläisen kauppiasperheen tytär Maria Tschetschulin (1852-1917), joka valmistui vuonna 1870. Tutkinto toimi tuohon aikaan yliopiston pääsykokeena ja neito tarvitsi sen suorittamiseen keisarin myöntämän erivapauden, joka vapautti hänet sukupuolensa aiheuttamasta esteestä. Emma Irene Åström (1847-1934) oli seuraava naisylioppilas. Häntä tuki mm. maamme kansakoulun isänä tunnettu Uno Cygnaeus. Neiti Åströmistä tuli 1882 filosofisen tiedekunnan promootiossa Suomen ensimmäinen naismaisteri.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Päivänvarjo, joka neidon kätevä asuste

Päivänvarjo oli tärkeä asuste niin maalla kuin kaupungilla liikuttaessa.
Neitoja maaseudun rauhassa 1870-luvulla.
Margaretha oli verhoutunut vaaleankeltaiseen pukuun, jonka lukuisat laskokset, poimut ja rusetit kahisivat sävy sävyyn valitun manteletin alla. Neidon olkapäällä keikkui pikkuruinen avattu päivänvarjo.

"Aurinko on vasta nousemassa", huomautti Adele tyttöjen astellessa kuuran peittämää pihanurmea halkovaa sorakäytävää pitkin kohti porttia. Puiston puiden jäljellä olevat punaiset ja keltaiset lehdet hohtivat huurteesta horisontin yli parhaillaan kipuavan auringon säteissä. "Eikä tämä kylmänkalpea valo muutenkaan ole hipiälle vahingoksi. Otin kyllä kotoa mukaan päivänvarjoja, mutta ajattelin säästää ne leudompaa säätä varten." 

"Kuuluu asiaan pitää päivänvarjoa", tuhahti Margaretha ja paineli Adelen ohi karamellintuoksuisen hajuveden pilvessä. "Paitsi sydäntalvella." ... *

Kuuluisa amerikkalainen kirjailijatar Louisa May Alcott (1832-1888) kritisoi vallitsevaa muotia. Hänen mukaansa nuorten neitojen olisi ollut monimutkaisten hepenien asemesta parempi pukeutua sieviin ja käytännöllisiin pukuihin, joissa liikkuminen oli vapaata. Korkeat korot, runsaat hamekerrokset, tiukat korsetit ja pöyheät hatut pakottivat monet naiset epäterveellisen passiiviseen elämäntyyliin. Kun katsoo vaikkapa yllä olevan kuvan tyttöjen asuja, on kieltämättä vaikea kuvitella heitä vaikkapa hippasilla tai pallopeliä pelaamassa.

* Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018

Pianon äärellä

Nuoria neitejä ja herroja kuuntelemassa duettoa vuonna 1863.
Musisointihetket tarjosivat mahdollisuuden seurusteluun
potentiaalisten puolisoehdokkaiden kanssa.
Musiikinopetus kuului muodikkaaseen tyttöjenkasvatukseen. 1800-luvun puolivälissä kotona pidettävät epäviralliset soitannolliset hetket ja juhlavammat musiikki-iltamat olivat tavallisia. Yhä useampaan aatelis- ja porvaristalouteen hankittiin kallis piano, joka lukeutui aikakauden ylellisyysesineisiin. Toisaalta monet pedagogit kritisoivat sitä, että tytöt laitettiin lahjoista riippumatta hakkaamaan konemaisesti pianoa ja laulamaan äänensä käheiksi. Musiikki oli kuitenkin yksi niistä harvoista aloista, joilla nuori nainen sai olla taitava ja esimerkiksi ruotsalainen Jenny Lind (1820-1887) eteni ooppera- ja hovilaulajattareksi asti.

Puuhaa talvi-illoiksi

Talvisukan kuva eräässä amerikkalaisessa muotilehdessä 1860-luvulla.
Tarkempien ohjeiden kerrotaan löytyvän sivulta 71.
"Somat ristipistotyöt ja tohveleiden tai tyynynpäällisten kirjailu on tietysti soveliasta ajanvietettä, ja jokaisen tytön kasvatukseen kuuluu tietää kuinka puku valmistetaan, sillä hienon rouvan on kyettävä valvomaan ompelijattarien työtä. Mutta vaatteiden tekeminen omin käsin kuulostaa niin kovin rahvaanomaiselta. Se tuo mieleen työnteon, palkan ja muita epämiellyttäviä seikkoja..." *

Näin Kultaportin kaunottarien sankarittarien esiliinana toimiva etikettitietoinen markiisitar Château reagoi suojattiensa toiveeseen pukujen ompelemisesta. Käsityöt kuuluivat 1800-luvulla itsestäänselvästi daamien taitoihin ja naistenlehdissä julkaistiin jo tuolloin paljon neule- ja ompeluohjeita. Osittain jako miesten ja naisten töihin johtui käytännöllisyyssyistä. Elettiin aikaa jolloin valmisvaatteiden tarjonta oli nykyistä vähäisempää ja varsinkin varattomammissa säätyläistalouksissa useat vaatevarason osaset kuten alushameet ja -paidat valmistettiin kotona. Toisaalta oli vaurauden merkki, että talon tyttäret saattoivat istua salongissa tekemättä mitään sen raskaampaa kuin koristeellisia pikku käsitöitä. 

* Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018