sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Turun Sanomat: "Kirjailija Sara Medberg haluaa tehdä näkyväksi suomalaista naishistoriaa"

Oli mukavaa olla Turun Sanomien haastateltavana! Keskustelimme Jane Austenista, uudesta romaanistani Kamarineitsyestä (Otava 2020) ja Turun seudun menneisyydestä. Seuraavassa sitaatteja jutusta:  

-Austen -- on minulle myös esimerkki siitä, ettei pidä antaa periksi ja luopua omista unelmistaan. Austenin elinaikaan oli todella rohkeaa, että säätyläisnainen kirjoitti kirjoja, koska se oli askel julkisuuteen joka tuohon aikaan oli miesten aluetta.
Kaksi kirjailijaa, aikaeroa yli 200 vuotta. Kohtaaminen olisi kiinnostava!
Vasemmalla mukailtu muotokuva Jane Austenista, oikealla allekirjoittanut.
Keskeisen taustamateriaalin muodostaa myös Medbergin oma väitöskirjatutkimus, jossa hän käsittelee uudistuvaa naisihannetta ja tyttöjen kasvatusta 1700-luvulla. Tutkimuksen pääaineistona ovat nuorten naisten käytösoppaat, joka oli 1700-luvulla syntynyt kirjallisuudenlaji.

-Niitä ei pidä sekoittaa porvaristolle suunnattuihin etikettioppaisiin, jotka alkoivat ilmestyä vasta 1800-luvulla, Medberg huomauttaa.

1700-luvulla ylhäissyntyiset neidot eivät välttämättä osanneet esimerkiksi kirjoittaa kunnolla.

-Aatelistolle suunnatut nuorten naisten käytösoppaat syntyivät korjaamaan tilannetta, jossa tytöt olivat koulutuksellisesti marginaaliryhmä. -- Oppaissa suositeltiin, että tyttöjen pitäisi saada kunnollinen teoreettinen koulutus, heidän tulisi opiskella muun muassa vieraita kieliä, taidetta ja historiaa. Oppaissa annettiin myös konkreettisia neuvoja, kuinka suhtautua ystävyyteen ja hyveellisyyteen, kosijoihin, avioliittoon ja lastenkasvatukseen. Neuvoja on annettu myös rakastajien, rakastajattarien sekä uskottomien aviomiesten suhteen.

-Tarjolla oli myös meikkausvinkkejä - joskin kauneuspilkkuja useimmat kirjoittajat paheksuivat syvästi. Yksikin kirjoittaja kutsui niitä "pimeyden täpliksi".

Brinkhallin kartano Turun Kakskerran saarella. Päärakennus on 1790-luvulta,
suunnittelijana toimi professori Gabriel von Bonsdorff (1762-1831).


Kamarineitsyt aloittaa romaanisarjan, jonka toinenkin osa on jo pitkällä.

-Kirjasarjan osien määrää ei ole kiveen hakattu, mutta ajatuksena on, että sarjan kussakin osassa yksi Austenin romaani kulkisi tarinan rinnalla. Seuraavassa osassa rinnalla kulkee Järki ja tunteet.

-Monilla ihmisillä on käsitys siitä, millaista oli "Jane Austenin aika", moni on nähnyt esimerkiksi jonkun elokuvan. Tätä aikakautta Suomessa ja Ruotsissa ei kuitenkaan ole paljoakaan käsitelty kaunokirjallisuudessa. Millaista oli suomalaisten neitojen elämä tai millainen oli suomalainen herra Darcy?

Medberg onkin halunnut siirtää pukudraamojen puitteet Suomeen. Tarinan tapahtumat tiivistyvät Turkuun, Tähtikaaren kartanoon, Sumusaarelle. Fiktiivisen Tähtikaaren kartanon esikuvana on toiminut Kakskerrassa sijaitseva Brinkhallin kartano.

Brinkhalliin Medberg kävi tutustumassa viime kesänä.

-Oli helppo kuvitella, miten neidot ovat käyskennelleet siellä kesäpuvuissaan ja kartanonherrat neuvotelleet tilanhoitajiensa kanssa.

Lähde: Turun Sanomat, Annina Karhu, 6.7.2020

Harmiton huvi, pöhkö tarina, hömppä - naisten naisille kirjoittamat romaanit 1700-luvulla

Romaanikirjallisuus syntyi 1700-luvulla ja oli kriitikoiden paheksuma laji. Teokset olivat usein naisten naisille kirjoittamia, mikä johti siihen että niiden arveltiin olevan kevytmielistä höttöä. Miehet kirjoittivat vakavamielisesti oikeista asioista. Taidekentällä tehtiin tauluja, joissa lukijatar asu epäjärjestyksessä oli pökertynyt jonkin mielikuvituksellisen, skandaalimaisen ja paheen tielle johdattavan romaanin äärelle. Oli parempi lukea kohottavaa kirjallisuutta, kuten nuorten naisten käytösoppaita.

"Rouva istuu lukemassa, kamarineito kaataa hänelle teetä"
Pehr Hilleström 1775, WM Commons.
Problematiikkaa pohtii mm. klassikkokirjailijatar Jane Austen (1775-1817) teoksessaan Northanger Abbey (John Murray, 1818): "Niin, romaaneja, - sillä minä en halua ottaa käytäntöön sitä kehnoa ja sopimatonta tapaa jota romaanikirjailijat harrastavat: että he ylenkatseellisella suhtautumisellaan alentavat niiden töiden arvoa, joiden lukumäärää he itse alituisesti lisäävät, liittyvät niiden pahimpiin vihamiehiin jakamalla kaikkein räikempiä nimityksiä noista teoksista, ja tuskin koskaan sallivat omien sankarittariensa lukea niitä - jos nämä sattumalta ottavat käteensä romaanin, he varmasti kääntelevät inhoten sen mauttomia lehtiä."*

Voimmeko oppia tästä jotain? Olemmeko joskus kuulleet miehen kirjoittamaa teosta kutsuttavan vaikkapa hömpäksi? Actionsarjan juonta epäuskottavaksi vaikka siinä seikkailisivat minkälaiset supersankarit, jotka sinkoutuvat henkeäsalpaavasta tilanteesta toiseen? Ehkä olisi aika riisua häpeän kaapu naisten naisille kirjoittaman kirjallisuuden yltä ja osoittaa suurempaa arvostusta daamien tekemälle työlle. Holhokin romaanisankarittaren sanoin:

"Mutta pidätte kai kuitenkin romaaneista?" Desideria katsoi Dominicia vilpittömän hämmästyneesti. "Mikään ei vedä vertoja jännittävälle ja hyvin kirjoitetulle kertomukselle."

"Luetko sellaista roskaa?" jyrähti Dominic.

"Minun täytyy tunnustaa, että luen itse romaanin silloin tällöin", puuttui leskirouva Malmén puheeseen. "Rakas Dominic, sinun ei tarvitse näyttää niin närkästyneeltä. Naisilla täytyy olla huvinsa..."
 
*Jane Austen, suom. Eila Pennanen: Neito vanhassa linnassa (WSOY 2017)