Harmiton huvi, pöhkö tarina, hömppä - naisten naisille kirjoittamat romaanit 1700-luvulla

Romaanikirjallisuus syntyi 1700-luvulla ja oli kriitikoiden paheksuma laji. Teokset olivat usein naisten naisille kirjoittamia, mikä johti siihen että niiden arveltiin olevan kevytmielistä höttöä. Miehet kirjoittivat vakavamielisesti oikeista asioista. Taidekentällä tehtiin tauluja, joissa lukijatar asu epäjärjestyksessä oli pökertynyt jonkin mielikuvituksellisen, skandaalimaisen ja paheen tielle johdattavan romaanin äärelle. Oli parempi lukea kohottavaa kirjallisuutta, kuten nuorten naisten käytösoppaita.

"Rouva istuu lukemassa, kamarineito kaataa hänelle teetä"
Pehr Hilleström 1775, WM Commons.

Problematiikkaa pohtii mm. klassikkokirjailijatar Jane Austen (1775-1817) teoksessaan Northanger Abbey (John Murray, 1818): "Niin, romaaneja, - sillä minä en halua ottaa käytäntöön sitä kehnoa ja sopimatonta tapaa jota romaanikirjailijat harrastavat: että he ylenkatseellisella suhtautumisellaan alentavat niiden töiden arvoa, joiden lukumäärää he itse alituisesti lisäävät, liittyvät niiden pahimpiin vihamiehiin jakamalla kaikkein räikempiä nimityksiä noista teoksista, ja tuskin koskaan sallivat omien sankarittariensa lukea niitä - jos nämä sattumalta ottavat käteensä romaanin, he varmasti kääntelevät inhoten sen mauttomia lehtiä."*

Voimmeko oppia tästä jotain? Olemmeko joskus kuulleet miehen kirjoittamaa teosta kutsuttavan vaikkapa hömpäksi? Actionsarjan juonta epäuskottavaksi vaikka siinä seikkailisivat minkälaiset supersankarit, jotka sinkoutuvat henkeäsalpaavasta tilanteesta toiseen? Ehkä olisi aika riisua häpeän kaapu naisten naisille kirjoittaman kirjallisuuden yltä ja osoittaa suurempaa arvostusta daamien tekemälle työlle. Holhokin romaanisankarittaren sanoin:

"Mutta pidätte kai kuitenkin romaaneista?" Desideria katsoi Dominicia vilpittömän hämmästyneesti. "Mikään ei vedä vertoja jännittävälle ja hyvin kirjoitetulle kertomukselle."

"Luetko sellaista roskaa?" jyrähti Dominic.

"Minun täytyy tunnustaa, että luen itse romaanin silloin tällöin", puuttui leskirouva Malmén puheeseen. "Rakas Dominic, sinun ei tarvitse näyttää niin närkästyneeltä. Naisilla täytyy olla huvinsa..."
 
*Jane Austen, suom. Eila Pennanen: Neito vanhassa linnassa (WSOY 2017)

Yle Radio 1 Kulttuuriykkönen!

Tänään minulla oli ilo ja kunnia juuri ilmestyneeseen romaaniin Kamarineitsyt (Otava 2020) liittyen olla Yle Radio 1:n Kulttuuriykkösessä Pia-Maria Lehtolan vieraana! Pohdimme yhdessä FT, historiantutkija Johanna Ilmakuntaan sekä FT, kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvistin kanssa Jane Austenin merkitystä nykyihmiselle. Keskustelu oli kiinnostava ja inspiroiva! Kuuntele se klikkaamalla TÄSTÄ!

Mukaansatempaava romaani turkulaisesta käsityöläisneidosta ilmestyy huhtikuussa!

Käsikirjoituksen viimeinen versio on lähtenyt painoon! Kirjan tekemisessä on ollut monia jännittäviä ja kiehtovia vaiheita. Romaanin kirjoittamiseen kuluu helposti vähintään vuosi, toisinaan parikin. Paitsi omaa työskentelyä, lukeutuu prosessiin hiomista kustannustoimittajan kanssa, graafikon suunnittelema kansi, takakannen tekstit ja niin edespäin. Kaikin puolin mukavaa työtä!

KOELUE!

OSTA TÄSTÄ!

Jane Austenin ajan Suomen suuriruhtinaanmaasta kertova Otavan kirjasarja alkaa keväällä 2020!

Kuvaustiedot Otavan kevään 2020 katalogissa.
Kuvalähde: Otava / Jani Laukkanen.

Vihdoinkin se alkaa olla valmis! Seuraava historiallinen romaanini, Jane Austenin (1775-1817) ajan Suomen suuriruhtinaanmaasta kertovan sarjan aloittava Kamarineitsyt julkaistaan Otavan kautta huhtikuussa 2020. Teemme parhaillaan kustannustoimittajan kanssa ensimmäistä editointikierrosta, jonka jälkeen seuraa vielä toinen. Teoksen kirjoitustyön rahoittajina toimivat stipendein mm. Suomen Kirjailijaliitto sekä Otavan Kirjasäätiö. On ollut jännittävää jälleen sukeltaa hieman varhaisempaan historiaan kuin edellisessä romaanissani Kultaportin kaunottaret, joka sijoittuu 1870-luvulle. Kuinka vähävaraisen ompelijatarmamsellin onnistuu selviytyä aikana, jona miehille varatut ammattikunnat hallitsevat työmarkkinoita?

Kultaportin kaunottaria (Otava 2018) myyty lähes 11 000 kappaletta!

- SEURAPIIRIKAUNOTTARISTA URANAISIKSI -
Heittäydy sinäkin Kultaportin talon neitosten,
modernin Adelen ja traditionaalisen Margarethan seuraan!

Enpä olisi arvannut sinä lumisateisena loppiaispäivänä, jona illan hämärtyessä ryhdyin kirjoittamaan ensimmäisenä julkaisuun päässyttä kirjaani Holhokkia, että jonain päivänä tekstiäni todella painettaisiin ja myytäisiin. Aloitin kirjoittamisen harrastuksena, väitöskirjatyön sivuprokjektina kun tutkimuskohteeni eli nuorten naisten käytösoppaat ja tyttöjen kasvatus 1700-1800-luvuilla herättivät kysymyksen siitä, kuinka aikakauden ihanteet vaikuttivat yksilön elämään. Kuin huomaamatta sivu toisensa jälkeen täyttyi päättäväisten, oman aikansa käsityksiä kyseenalaistavien sankaritarten seikkailuista.

Sen takia sydäntäni lämmittää aivan erityisesti, että niin moni on valinnut Kultaportin kaunottaret (Otava 2018) luettavakseen. Sain nimittäin hiljattain tietää, että kaikissa julkaisumuodoissa yhteensä (kovakantinen, pokkari, ääni- ja e-kirjat) sitä on myyty lähes hulppeat 11 000 kappaletta! Tämä osoittaa, ettei koskaan kannata luopua unelmista tai antaa periksi omien toiveiden tavoittelussa. Kiitos teille siis tuhannesti, uskolliset lukijani! Tämä kannustaa tekeillä olevan uuden romaanin viime sivujen valmistelussa.

"Jokaisella naimisissa olevalla ja naimattomalla naisella oli miespuolinen holhooja..."

KOELUE TÄSTÄ!
Osta kirja!

"... vain lesket olivat täysivaltaisia. Nainen ei voinut edes päättää omien rahojensa käytöstä, talousasioita valvoi holhooja: isä, veli, aviomies tai muu  tehtävään määrätty miespuolinen henkilö. Desideria huokaisi synkästi kun kreivi Lindswärdin tyytymättömät kasvot nousivat hänen mieleensä. Ylimielinen ja diktatorinen mies hallitsi Desiderian vanhemmiltaan saamaa perintöä. Toisinaan Desideria kaipasi itsenäisyyttä niin että sydäntä särki..."*

Tutkiessani tyttöjen kasvatusta ja nuorten naisten elämää 1700-1800-luvuilla tekeillä olevaa tohtorinväitöskirjaani varten aloin miettiä, kuinka aikakauden toisaalta rajoittavat, toisaalta modernissa murroksessa olevat pedagogiset päämäärät ja naisihanteen vaatimukset vaikuttivat yksilön elämään. Näin syntyi esikoisromaani Holhokki, joka kertoo siitä minkälaista oli aina olla miehen holhouksen alaisena.

Teoksen omapäinen sankaritar neiti Desideria Sparw pyristelee kustavilaisen ajan naisten holhoojajärjestelmän ja ankaran uuden holhoojansa kreivi Lindwärdin otteessa. Sitten käy käy ilmi, että kuningas voi erikoisluvalla myöntää laillisen täysivaltaisuuden sitä anovalle naiselle...

*Lähde: Sara Medberg, Holhokki, BoD 2015 (vapaasti mukailtu)

Joulunviettoa Lindåkerin linnassa

Ehkäpä tämä täyteen ilta-asuun sonnustautunut pariskunta
on parhaillaan osallistumassa joulutanssiaisiin?

Aatelistolla oli 1800-luvulla tapana viettää joulua maaseudulla. Päivät täyttyivät vieraisilla ja kirkossa käynneistä, seuraleikeistä, lahjoista ja juhla-aterioista. Holhokin sankaritar, laillista täysivaltaisuutta kuninkaan erityisluvalla tavoitteleva neiti Desideria Sparw, kokee elämänsä ensimmäisen linnajoulun holhoojansa kreivi Lindswärdin omistamassa Lindåkerin perintölinnassa:

"Desideria hyräili joululaulua vaeltaessaan linnan pitkien käytävien läpi kohti keittiötä. Talvi-iltapäivä pimeni nopeasti ja palvelijat olivat juuri sytyttäneet kiviseiniä koristavat kynttilälampetit. Niiden lämmin hohde valaisi vanhoja, karuja käytäviä.

Neidot olivat aikaisemmin olleet metsässä lakeijoiden Johanin ja Matsin kanssa ja keränneet valtavia määriä männyn- ja kuusenoksia. Iloisesti jutustellen havulta tuoksuva, vihreä saalis oli kasattu koreihin, joita lakeijat kantoivat. Sen jälkeen oli seurannut improvisoitu lumisota, joka antoi aihetta moneen ihastuneeseen kirkaisuun ja perin epäarvokkaaseen kinoksissa peuhaamiseen. Sitten koko joukko oli kokoontunut valkeaan salonkiin. Johan ja Mats olivat leikanneet sopivan kokoisia oksia, jotka neidot olivat sitoneet hurmaaviksi kimpuiksi punaisella ja vihreällä silkkinauhalla. Linnan kaikki salit oli koristeltu kimpuilla ja hopea- sekä kultapaperista sommitelluilla köynnöksillä..."*

*Lähde: Sara Medberg, Holhokki, BoD 2015

Joulukuusi, aikakauden uutuus

Talviasuisia neitoja vuonna 1808.

Joulukuusi oli kustavilaisen ajan Suomessa ja Ruotsissa vielä uusi tulokas, joka koristi vain trenditietoisimpien henkilöiden koteja. Holhokin karu mutta oikeudentuntoinen sankari kreivi Lindswärd on kuitenkin ajan hermolla oleva mies, kuten hänen holhokkinsa ja kirjan sankarittaren, neiti Desideria Sparwin mietteet joulun alla osoittavat:

"Jopa kreivi Lindswärd vaikutti tempautuneen mukaan odottavaan tunnelmaan ja hänen oli kuultu mainitsevan niin uudenaikainen keksintö kuin joulukuusi. Kreivi oli äskettäin kadonnut läntiseen metsään kuski Albrektsonin kanssa reellä, jonka kuskipukin alla oli ollut joukko työkaluja. Desideria pohti, aikoivatko miehet hankkia kuusen ja minne se siinä tapauksessa sijoitettaisiin? Ehkä salonkiin? Desideria oli kuullut, että muodikkaimmat perheet koristelivat kuusen huipulle asetettavalla tähdellä - joka tietysti kuvasti Betlehemin tähteä - ja omenoilla, kynttilöillä sekä muulla kauniilla..."*

*Lähde: Sara Medberg, Holhokki, BoD 2015

Helsingin Kirjamessut 2018, osa 2 - Vierailu Otavan messuosastolla sekä signeeraus

Oli mukava tavata lukijoita ja päästä signeeraamaan!
Kuva: Ilkka Koski.

Kirjamessuilla pääsin myös vierailemaan Otavan upealla messuosastolla sekä kohtaamaan lukijoita. Oli sydäntä lämmittävää saada palautetta kirjoista ja hienoa kuulla, kuinka ne ovat vaikuttaneet eri ihmisten elämään. Romaanieni päämäärä onkin tarjota hetken hengähdystauko arjen kiireestä historiallisessa miljöössä uudistusmielisten sankarittarien seurassa. Samalla ne välittävät väitöskirjatutkimukseeni pohjaavaa tietoa 1700- ja 1800-lukujen nuorten naisten elämästä.

Kirjoittamassa Otavan messuosastolla nimmaria liitutauluun,
johon kaikki kustantamon kirjailijat tekivät puumerkin.
Kuva: Ilkka Koski.

Helsingin Kirjamessut 2018, osa 1 - Ihastuttava kohtaamispaikka kirjojen ystävälle

Tapasin Kirjamessuilla ihanan kollegani Johanna Valkaman,
joka kirjoittaa romanttisia viikinkiaikaan sijoittuvia romaaneja.
Tässä yhteishaastattelussa Otavan lavalla.
Kuva: Ilkka Koski.

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin Kirjamessuille. Vaikka etukäteen hiukan jännittikin, kaksi haastattelua sujuivat mitä parhaimmin. Kohtasin myös hurmaavan kirjailija Johanna Valkaman, jonka kanssa havaitsimme molemmat pitävämme Jane Austenin teoksista! Meillä riittikin paljon puhumista historiallisen romaanin kirjoittamisesta. Johannan teokset sijoittuvat viikinkiaikaan, joka kiehtoo myös minua. Esimerkiksi romaanissani Kreivin käsivarsilla udun peittämä muinaispohjoismainen hautaröykkiö mainitulta aikakaudelta näyttelee tärkeää roolia...

Esplanadi-lavalla Otavan kaunokirjallisuuden
kustannuspäällikkö Aleksi Pöyryn haastateltavana.
Kuva: Ilkka Koski.

Oli hienoa päästä kertomaan romaaneistani, niiden syntyhistoriasta sekä taustatutkimuksesta. Koko Messuhalli kaikkine näytteilleasettajineen ja vierailijoineen oli oma maailmansa, jossa vallitsi kiva yhteishenki. Tämän jälkeen on mukava jatkaa seuraavan romaanin kirjoittamista, joka onkin jo hyvin vauhdissa...

Kohti uusia tuulia! - Mikä on historiallisia romaaneja laativan kirjailijan suosikkiaikakausi?

Mikä aikakausi on historiallisille romaaneille otollisin? Onko se englanninkielisessä kirjallisuudessa suosittu Regency era (n. 1811-1820), jota määrittää prinssihallitsija George Augustus Frederickin valtakausi? Vai kenties keskiaika, johon suuri osa taitavan suomalaiskirjailija Kaari Utrion varhaisemmasta tuotannosta sijoittuu? Tai ehkäpä pitäisi televisiosarja Downton Abbeyn tapaan keskittyä 1900-luvun alkuvuosikymmeniin?

Viimeisin kirjani, seurapiirikaunottarista uranaisiksi muuntuvista sankarittarista kertova Kultaportin kaunottaret (Otava 2018) sijoittuu 1870-luvulle; kustavilaisen ajan naisten holhoojajärjestelmää kuvaava Holhokki ja historiallis-romanttinen seikkailuromaani Kreivin käsivarsilla puolestaan suomalaisessa kaunokirjallisuudessa vähän käsiteltyyn 1800-luvun alkuun eli aikaan, jolloin Jane Austen (1775-1817) julkaisi klassikkoteoksensa. Aikakausi on hyvin kiehtova empirelinjaisine pukuineen ja herra Darcyn tapaan pukeutuvine ritarillisine herrasmiehineen sekä vähitellen viriävine moderneine aatteineen. Kenties se olisi sovelias ajanjakso seuraavalle romaanille?

"Vanha haarniska seisoi varjojen kätköissä silmikko alas vedettynä..." - Historialliset tosiseikat apuna romaaninkirjoituksessa

Skoklostretin linnan varustekamari
Holger Ellgaard, Wikimedia Commons

"Lähinnä vintin ovea olevassa kulmauksessa seisoi joukko vanhoja haarniskoita. Ne olivat täsmälleen samanlaisia ja Desideria pohti, oliko niitä käyttäneellä joukolla ollut ankara johtaja. Hän oli varma siitä, että Lindswärdin suvun esi-isät olivat olleet yhtä järjestystä rakastavia kuin perheen nykyinen päämies. Sielunsa silmin Desideria näki edessään keskiaikaisen version kreivi Lindswärdistä vaatimassa, että kaikki hänen ritarinsa käyttivät yhdenmukaista varustusta. Kuinka jännittäviä ne ajat olivatkaan olleet! Desideria voi melkein nähdä ritarien ratsujen värikkäät loimet ja tuulessa lepattavat viirit ja kuulla kavioiden kumun sekä peitsien kalkkeen, kun turnajaisten osanottajat kiisivät toisiaan kohti. Paikalle kerääntynyt ylhäinen yleisö pidätti henkeään odottaessaan, kuka voittaisi taistelun..."*

Carl Gustaf Wrangel Matthäus Merian nuoremman portretissa 1662
Wikimedia Commons

Yllä mainitulla, Holhokissa esiintyvällä haarniskakokoelmalla on esikuva todellisessa elämässä: Tukholman ja Uppsalan välillä, Mälarenin rannalla sijaitsevan mahtavan Skoklostretin barokkilinnan yläkerrassa on maailman ainoa 1600-luvun miljöössä säilynyt asekokoelma, niin sanottu Wrangelin asehuone. Entinen linnanherra, kreivi ja valtaneuvos Carl Gustaf Wrangel (1613-1676) määräsi testamentissaan, että varusteet oli aina pidettävä Skoklostretissa. Kokoelman upeita haarniskoita oli suorastaan pakko käyttää Lindåkerin linnan vintille sijoitetun salaperäisen haarniskajoukon esikuvina...

*Sara Medberg: Holhokki, s. 383, BoD 2015