 |
| Kaksi neitoa lemmikkeineen romanttisen linnan läheisyydessä. |
Holhokin tapahtuma-aikaan 1700- ja 1800-lukujen
taitteessa pikanttien näkymien ihailu oli muotia ja näkyi
kirjallisuudessa, taiteessa ja runoudessa. Esimerkiksi Jane Austenin Järjen ja tunteiden toinen sankaritar, aavistuksen melodramaattisuuteen taipuvainen Marianne Dashwood piti hurmaavan tunteellisista maisemista. Myös Holhokin päähenkilö, romaaneita rakastava ja erinomaisella
mielikuvituksella varustettu neiti Desideria Sparw on ihastuksissaan
kun käy ilmi että rauhallisen Ruusuholvin kartanon lähellä sijaitsevat
kiehtovat linnanrauniot:
"Ritarilinna! Tuulessa liehuvia viirejä, komeita haarniskoita ja salaisia käytäviä, joita soihdut valaisevat." Desiderian posket hohtivat hänen katsoessaan ympärilleen päivällispöydässä.
Mamselli Ambrosius nauroi. "On todennäköisempää, että löydämme rikkimurentuneita muureja, muutaman metsähiiren ja umpeenkasvaneen linnanpihan."
"Ehkä onnistumme kuitenkin löytämään edes pienen salaoven?" Kotiopettajattaren järkevä vastaus ei vähentänyt Desiderian intoa. Hän vaikutti valmiilta lähtemään linnanraunioille saman tien.
Dominic katsoi tarpeelliseksi puuttua asiaan ennen kuin Desiderian mielikuvitus pääsi vielä enemmän valloilleen. "Nuori neiti, sinun tulee suunnata ajatuksesi vakaviin päämääriin. Ajattelemattomat linnaretket eivät ole eduksi kasvatuksellesi."
"Voisimme tietysti yhdistää retken historian oppituntiin", ehdotti mamselli Ambrosius, jonka kävi sääliksi oppilastaan.
"Historiantunnit on parasta pitää neljän seinän sisälllä." Dominic hämmästeli jatkuvasti kotiopettajattaren röyhkeyttä. Mamsell Ambrosiuksen tehtävänä oli opettaa eikä tuoda julki mielipiteitään työnantajansa edessä ...*
* Sara Medberg: Holhokki s. 138-139, BoD 2015.
