Päivänvarjo, joka neidon kätevä asuste

Päivänvarjo oli tärkeä asuste niin maalla kuin kaupungilla liikuttaessa.
Neitoja maaseudun rauhassa 1870-luvulla.

Margaretha oli verhoutunut vaaleankeltaiseen pukuun, jonka lukuisat laskokset, poimut ja rusetit kahisivat sävy sävyyn valitun manteletin alla. Neidon olkapäällä keikkui pikkuruinen avattu päivänvarjo.

"Aurinko on vasta nousemassa", huomautti Adele tyttöjen astellessa kuuran peittämää pihanurmea halkovaa sorakäytävää pitkin kohti porttia. Puiston puiden jäljellä olevat punaiset ja keltaiset lehdet hohtivat huurteesta horisontin yli parhaillaan kipuavan auringon säteissä. "Eikä tämä kylmänkalpea valo muutenkaan ole hipiälle vahingoksi. Otin kyllä kotoa mukaan päivänvarjoja, mutta ajattelin säästää ne leudompaa säätä varten." 

"Kuuluu asiaan pitää päivänvarjoa", tuhahti Margaretha ja paineli Adelen ohi karamellintuoksuisen hajuveden pilvessä. "Paitsi sydäntalvella." ... *

Kuuluisa amerikkalainen kirjailijatar Louisa May Alcott (1832-1888) kritisoi vallitsevaa muotia. Hänen mukaansa nuorten neitojen olisi ollut monimutkaisten hepenien asemesta parempi pukeutua sieviin ja käytännöllisiin pukuihin, joissa liikkuminen oli vapaata. Korkeat korot, runsaat hamekerrokset, tiukat korsetit ja pöyheät hatut pakottivat monet naiset epäterveellisen passiiviseen elämäntyyliin. Kun katsoo vaikkapa yllä olevan kuvan tyttöjen asuja, on kieltämättä vaikea kuvitella heitä vaikkapa hippasilla tai pallopeliä pelaamassa.

* Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018