tiistai 9. tammikuuta 2018

Puuhaa talvi-illoiksi

Talvisukan kuva eräässä amerikkalaisessa muotilehdessä 1860-luvulla.
Tarkempien ohjeiden kerrotaan löytyvän sivulta 71.
"Somat ristipistotyöt ja tohveleiden tai tyynynpäällisten kirjailu on tietysti soveliasta ajanvietettä, ja jokaisen tytön kasvatukseen kuuluu tietää kuinka puku valmistetaan, sillä hienon rouvan on kyettävä valvomaan ompelijattarien työtä. Mutta vaatteiden tekeminen omin käsin kuulostaa niin kovin rahvaanomaiselta. Se tuo mieleen työnteon, palkan ja muita epämiellyttäviä seikkoja..." *

Näin Kultaportin kaunottarien sankarittarien esiliinana toimiva etikettitietoinen markiisitar Château reagoi suojattiensa toiveeseen pukujen ompelemisesta. Käsityöt kuuluivat 1800-luvulla itsestäänselvästi daamien taitoihin ja naistenlehdissä julkaistiin jo tuolloin paljon neule- ja ompeluohjeita. Osittain jako miesten ja naisten töihin johtui käytännöllisyyssyistä. Elettiin aikaa jolloin valmisvaatteiden tarjonta oli nykyistä vähäisempää ja varsinkin varattomammissa säätyläistalouksissa useat vaatevarason osaset kuten alushameet ja -paidat valmistettiin kotona. Toisaalta oli vaurauden merkki, että talon tyttäret saattoivat istua salongissa tekemättä mitään sen raskaampaa kuin koristeellisia pikku käsitöitä. 

* Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018